Pirteänvärinen Vtech Kidizoom –älykello on lasten toivelahja

Nykyään jo pikkulapsetkin ovat hyvin kiinnostuneita tekniikasta, älypuhelimista, tableteista ja peleistä, ja monet osaavat käyttää niitä jo kauan ennen kuin oppivat lukemaan. Tekniikkaa voikin hyödyntää erinomaisesti uuden oppimiseen pelien, leikkien ja erilaisten sovellusten avulla eri laitteissa.

Viime aikoina valmistajat ovat tuoneet markkinoille erityisesti lapsille suunnattuja laitteita, joiden iloiset värit, selkeät muodot ja yksinkertaiset kuvakkeet opettavat lapsia käyttämään niin kelloa kuin muitakin laitteiden toimintoja.

Älykellojen vallatessa markkinoita, on selvää, että myös lapsille on tarjolla omansa. Etsittäessä erityisiä lahjoja lapsille, VTech Kidizoom älykello on varmasti jokaiselle lapselle kelpaava lahja, josta on sekä hyötyä että iloa moneksi vuodeksi.

vtech-kidizoom-alykello

Tämä kosketusnäytöllinen älykello on tarkoitettu noin 4-7 vuotiaille lapsille. Kellossa on yli viisikymmentä erilaista analogista ja digitaalista kellotaulua, joista lapsi voi valita mieleisensä. 0,3 megapikselin kameralla nuori valokuvaaja voi ottaa kuvia ja videoita, joita on mahdollista myös muokata.

Tässä monipuolisessa oppimis- ja viihdevälineessä on myös ääninauhoitusmahdollisuus ja viisi erilaista ääntä muuttavaa efektiä, sekä hälytys ja ajanottotoiminnot. Iloisen värinen lasten Vtech Kidizoom –älykello sisältää neljä erilaista opettavaista peliä, ja niitä voi ladata lisää Vtechin oppimisympäristöstä.

Kello ladataan micro USB:n kautta, joka mahdollistaa myös kuvien ja videoiden siirron tietokoneelle. Kello on roiskesuojattu, mutta sitä ei ole tarkoitettu käytettäväksi suihkussa, kylvyssä tai uidessa.

Hankkimalla tämän Vtech Kidizoom –älykellon lapselle lahjaksi varmistat, että lapsi oppii kellon käyttöä, valokuvaamista ja muita taitoja hauskalla ja hyödyllisellä tavalla. Nykyisenä älypuhelinten ja muiden kosketusnäytöllisten laitteiden aikana myös lapsen on hyvä opetella näiden käyttöä jo pienestä pitäen.

Omaa älykelloaan käyttämällä lapsi tottuu tekniikan ja kosketusnäytön käyttöön jo ennen kouluikää ja on sitten valmistautunut esimerkiksi älypuhelimen käyttöön, kun sellainen hänelle hankitaan usein juuri kouluun mennessä.

Älykellon pelit ja kamera opettavat leikin varjolla monia hyödyllisiä taitoja, jotka ovat tarpeen myöhemminkin. Tietokoneelle siirretyt lapsen itsensä ottamat valokuvat ovat hauskoja muistoja ja opastavat myös valokuvaamisen saloihin. Tämä upea, hauska ja hyödyllinen lahja on varmasti useimpien lasten toivelistan kärjessä.

Osta

Palaa erityisiin lahjoihin