Aquabot Pool Rover Junior uima-altaan automaattipuhdistaja

Monella on haaveena saada pihalle oma uima-allas, varsinkin jos lähellä ei ole järveä tai muuta uima-paikkaa. Erilaisia valmisaltaita alkaa olla jo hyvin saatavilla tai sitten altaan voi rakentaa myös itse ammattilaisten avustuksella.

Uima-altaan puhtaanapito saattaa kuitenkin tuottaa päänvaivaa siihen kertyvien lehtien, roskien, hyönteisten ja muun rojun takia jonka poistaminen on työlästä. Allas on kuitenkin pidettävä puhtaana, että siitä voisi myös nauttia eikä veteen pääse kertymään haitallisia bakteereja tai muita käytön esteitä.

Tähän ongelmaan tuovat helpotusta erilaiset automaattiset uima-altaan puhdistajat, jotka voisivat olla myös erinomaisia lahjavihjeitä uudelle, tai vanhemmallekin, onnelliselle uima-altaan omistajalle. Nämä niinsanotut robotit puhdistavat uima-altaan itsenäisesti ilman, että niitä täytyy juurikaan vahtia.

uima-altaan-puhdistin

Yksi hyvät arvostelut saanut ja hinnaltaan kohtuullinen on Aquabot Pool Rover Junior automaattinen maanpäällisten uima-altaiden puhdistaja. Tämä uima-altaan puhdisturobotti on pitkästä nimestään huolimatta erittäin kätevä ja helppokäyttöinen.

Riittää kun liität puhdistusrobotin sähkövirtaan ja asetat puhdistimen uima-altaaseen, niin laite hoitaa työnsä itsenäisesti. Laitteessa on reilut 12 metriä pitkä kelluva kaapeli ja 24 voltin pumppumoottori, joka antaa laitteelle puhdistamiseen tarvittavan tyhjiöimun ja jet-drive käyttövoiman.

Roskat kerääntyvät laitteen suodatinpussiin, joka on uudelleen käytettävissä tyhjennyksen jälkeen. Aquabot Pool Rover Junior automaattinen maanpäällisten uima-altaiden puhdistaja puhdistaa niin suorakaiteen muotoiset, pyöreät kuin soikeatkin uima-altaat noin tunnissa ilman hankalia letkuja.

Samaan aikaan kun uima-allas puhdistuu, altaan omistaja voi rentoutua auringossa tai ottaa vaikka nokoset. Kätevä ja sähköä säästävä ominaisuus on, että robotti sammuu itsestään kahden tunnin kuluttua, joten se ei jää päälle liian pitkäksi aikaa, vaikka omistaja ei olisikaan heti sammuttamassa laitetta työn päätyttyä.

Miksi puhdistaa uima-allasta vaivalloisesti käsin, kun sen voi tehdä todella helposti ja kätevästi Aquabot Pool Rover Junior automaattisen uima-altaan puhdistajan avulla täysin automaattisesti. Työn ja ajan säästö koko altaankäyttökaudella on todella merkittävä tämän robotin avulla.

Tätä lahjaa arvostaa varmasti jokainen uima-altaan omistaja päästessään nauttimaan täysin automaattisesti puhdistetusta uima-altaastaan ilman rasittavia, toistuvia puhdistusoperaatioita. Puhdistusrobotin avulla kesästä ja uima-altaasta voi nauttia täysillä.

Osta

Palaa lahjaehdotuksiin