Ainutlaatuisia liikelahjoja yrityksille

Aiemmin yrityslahjat olivat suuryritysten markkinointikeino. Internetin myötä kuitenkin enemmän mahdollisuuksia on nyt myös pienten yritysten saatavilla.

Mistä yrityslahja muodostuu?

Jotta saisit parhaan näkyvyyden, on tärkeää varmistaa, että yrityslahja on selkeästi sidoksissa yrityksen brändiin. Ja mikä olisi näkyvämpi paikka mainostaa yritystä kuin kuva asiakkaan tai esimerkiksi alihankkijan toimistossa tai sisäänkäynnin luona? Stereogrammit eivät ole pelkästään kuvia, vaan innovatiivisia optisia illuusioita, jotka varmasti herättävät huomiota ja näin kohokuvioitu logo huomataan. Tämä innovatiivinen liikelahja vahvistaa varmasti yhtiön henkeä ja antaa ammattimaisemman vaikutelman asiakkaiden tai toimittajien keskuudessa. Optinen harha -lahja pitää aina myös sisällään arvailupelin siitä, mitä sisään on piilotettu.

Miksi voittajaidea?

On vanhanaikaista käsittää liikelahjat pelkkinä tavaroina (kuten sytytin tai avaimenperä), joihin liimataan yhtiön logo. Tämä yrityslahja on omaa luokkaansa: tie monipuolisempaan ja innovatiivisempaan mainontaan. Kuvittele esimerkiksi uuden tuotteen tai palvelun lanseeraus: me voimme piilottaa yrityslahjaan uuden tuotteen viestin (esimerkiksi kuvia kolikoista ehdottamaan säästämistä jne.) On myös mahdollista liittää kirjoitus tai kuva tuotteesta.

Se ei pääty tähän ...

Nämä innovatiiviset yrityslahjat voivat kattaa myös lukuisia muita toimintoja, vain mielikuvitus on rajana. Vain joitakin etuja mainitaksemme, ajatelkaamme miten yhtiön näyttelyosasto herättää huomiota missä tahansa messuilla, jos käytössä on uusi innovatiivinen markkinointitapa. Tai miten puskaradiomainonta toimii, kun uteliaat vierailijat puhuvat näkemästään eteenpäin. Meidän on yrityslahjoin motivoitava hyödyllisten ja arvokkaiden myyjien, jakelijoiden ja vähittäismyyjien tärkeää työtä.

Kuinka paljon liikelahjat maksavat?

Liikelahjojen hinta on 32 € + 7 € postituskulut (+ vain 1 € / ylimääräinen postitus). Jos määrä ylittää 3 yksikköä, niin katso seuraava taulukko (kaikki hinnat sisältävät alv:n):


Määrä Hinta € (kpl) Toimituskulut €
1-3 (yhdestä kolmeen) 32 7-9 (yhdestä kolmeen)
4-10 (yhdestä kolmeen) 29 Aina 10
11-100 (yhdestä kolmeen) 26 Ilmainen
101-1000 (yhdestä kolmeen) 23 Ilmainen
Yli 1000 Sopimuksen mukaan Ilmainen

Jos tarvitset suuremman määrän tai haluat tietää toimitusajankohdan, voit pyytää tarjouksen sähköpostitse tai faksilla +39-0522-015010.