Kaksi aurinkoenergialla toimivaa tyylikästä ulkovalaisinta

Ulkovalaistusta tarvitaan Suomen pimeinä iltoina ja öinä. Lämpiminä syysiltoina on mukava viettää aikaa ulkona terassilla tai pihalla joko grillaten tai muuten vaan ystävien kanssa seurustellen.

Valaistusta tarvitaan kuitenkin myös lämpimänä vuodenaikana jo turvallisuudenkin vuoksi ja pimeinä vuodenaikoina ulkovalot ovat Suomen oloissa ehdottoman tärkeä hankinta.

Sähkölaskun pienentämiseksi on mahdollista hankkia myös aurinkoenergialla toimivia ulkovalaisimia, jotka ovat varmasti mieleen niin kierrätyksestä kuin energiansäästöstä ja luonnonsuojelustakin kiinnostuneille.

kaksi-aurinkoenergialla-toimivaa-ulkovalaisinta

Miksi ei siis lataisi ulkovaloja ilmaisella aurinkoenergialla, jota Suomessa etenkin kesäkaudella riittää liiankin kanssa. Ja jos etsit erikoisia lahjoja, auringoenergialla toimivat ulkovalaisimet ovat aivan erinomainen ja arvostettu valinta.

Voit hankkia tyylikkäät, johdottomat auringoenergialla ladattavat ulkovalaisimet kätevästi netistä esimerkiksi Grouponin sivuilta. Perinteisen lyhdyn malliset seinään kiinnitettävät ulkovalaisimet sopivat monen tyyppisiin rakennuksiin ja pihoihin.

Energiaa säästävät kirkkaat led-valot valaisevat tasaisesti, täydellä akulla jopa 8-10 tuntia kerrallaan, ja täysin ilman maksullisen sähkön kulutusta. Valaisimissa on manuaalinen on/off-kytkin, joista ne on kätevä sytyttää ja sammuttaa tarpeen mukaan.

Valaisinten mitat ovat 12,5 x 12,5, x 21,5 cm. Johdottomina valaisimet on helppo kiinnittää sopivaan paikkaan pakkauksen mukana tulevilla kiinnikkeillä. Pakkaus sisältää kaksi aurinkoenergialla ladattavaa ulkovalaisinta, mutta voit toki hankkia niitä tarvitsemasi määrän suuremmankin pihan valaisemiseen ilmaisella aurinkoenergialla.

Viime aikojen nouseva kiinnostus pihan ja ulkoalueiden suunnitteluun ja käyttöön on lisännyt myös ulkovalaistuksen kysyntää. Näinä aikoina jolloin sähkönkulutusta pyritään rajoittamaan niin kustannusten kuin ekologistenkin arvojen vuoksi, aurinkoenergialla ladattavat valaisimet ovat erinomainen valinta ulkovalaistukseen.

Miksipä ei käyttäisi hyödyksi täysin ilmaista aurinkoenergiaa, jota Suomessakin on tarjolla runsain mitoin etenkin kesäkaudella. Miettimällä lamppujen sijoituksen avoimelle ja aurinkoiselle pihanosalle, saat täysin ilmaiset ja tunnelmalliset ulkovalot pimeneviä iltoja varten.

Suomessa aurinkoenergian käyttö on vielä lapsen kengissä moniin muihin maihin verrattuna, mutta lisääntymässä vahvasti myös meillä.Puhdas ja ilmainen energia kannattaa ottaa hyötykäyttöön myös omalla pihalla ja siihen nämä aurinkoenergialla ladattavat ulkovalaisimet ovat täsmälleen oikea tuote. Miksi maksaa korkeaa sähkön hintaa pihan valaisemisesta, kun sen voi tehdä myös täysin ilmaiseksi.

Osta

Palaa erikoisiin lahjoihin