Ainutlaatuiset Joululahjat
Joululahjoja valitessa kannattaa aina harkita tarkkaan. Aikuisten ja lasten jouluaatto ei ole mitään, jos et löydä jotain täydellistä jaettavaa! Joululahjasta on monta kertaa vaara tulla oikea bumerangi sille, joka sen antaa. Oikeille ja ainutlaatuisille lahjoille on tilausta, kun vuosi vuodelta lahjoista on tullut entistä tylsempiä. Tämä pätee erityisesti perheen pienimpiin. Oli sitten joulu tai pääsiäinen, niin lapset haluavat lahjoja. Hyvän lahjan keksinyt on varmasti suosiossa. Joululahjoja tulee aina annettua, tottumuksesta ja velvollisuudesta (hänkin varmasti antaa minulle lahjan!), ystäville, sukulaisille, mutta myös henkilöille, joita tuskin tunnemme. Joululahjoja miettiessä mieleen voi tulla vaikka mitä lahjoja, mutta hankalaa asiasta tekee oman budjetin ja lahjansaajan mieltymyksien suhteuttaminen.
Mukautettuja lahjaideoita
Tämä stereogrammi näytettiin haastattelussa Italian televisiossa (ei julkaistu), jossa kuvailtiin lyhyesti, mistä tämä lahjaidea koostuu. Tuolloin käytettävissä ei ollut muita, joten käytin stereogrammin rakentamiseen poikani kuvaa.
Pelkkä ajatus ei riitä, eikä myöskään silkka halu tehdä toinen iloiseksi vaivannäön arvostamiseksi. Joulukoristeet ja mauttomat joulukuuset... halu tehdä jotain muuta on kaunis ajatus, mutta suuri päänvaiva. Miten löytää hyödyllinen tai mielekäs joululahja? Pulma, joka saattaa pilata ilmapiiriä ja vie sinut viettämään pitkiä iltapäiviä ostoskeskuksissa tuhansien muiden lailla. Joululahjaideat loistavat poissaolollaan ja näin lahjaideasta saattaakin tulla todellinen pakkomielle! Erillinen luku on joulun liikelahjat, jotka täytyy tehdä PR-syistä asiakkaiden, tavarantoimittajien ja työntekijöiden pitämiseksi tyytyväisinä. Se on perinne, josta meistä jokainen kärsii! Joululahjaideoita, jotka täyttävät kaikki vaatimukset on vaikea löytää. Jotain, mikä on ainutlaatuista, sympaattista, edullista ja vielä hyödyllistä. Jos tällaisen idean keksiikin, niin useimmissa tapauksissa se kaatuu kustannussyihin. Mutta itseasiassa, kun huomaat painivasi eri ihmisille suunniteltavien lahjaideaongelmien kanssa, voit oikeastaan tehdä kaikille samankaltaisen lahjan ja näin pienentää kuluja. Eivätkä ainutlaatuisuus ja persoonallisuus siltikään kärsi!