Essi Avellanin ainutlaatuinen samppanjakoulutus kahdelle

Sopivien lahjojen keksiminen saattaa toisinaan tuottaa todellista tuskaa, etenkin jos lahjansaajina ovat läheiset rakkaat ihmiset, joille haluaisi antaa lahjaksi jotain todella arvokasta ja mieleenpainuvaa. Etenkin monilla vanhemmilla ihmisillä tuntuu jo olevan kaikkea mitä he tarvitsevat, eikä tee mieli kasvattaa tavaravarastoja turhilla esineillä.

Saattaa olla myös epävarmuutta siitä, sopiiko ajateltu esine kuitenkaan lahjansaajan makuun tai onko se sopivan arvokas johonkin tiettyyn tilaisuuteen. Tässä tilanteessa aineeton lahja, joka samalla antaa saajalleen myös uutta tietoa ja kokemuksia, voisi olla juuri se oikea valinta.

Essi Avellanin monipuolinen samppanjakoulutus on tällainen lahja, joka on erinomainen valinta kun täytyy löytää esimerkiksi lahja vanhemmille.

essi-avellanin-samppanjakoulutus

Essi Avellan on vahva viinialan asiantuntija ja ensimmäinen suomalainen henkilö, joka on suorittanut Master of Wine –tutkinnon. Hän on kirjoittanut lukuisia arttikkeleita ja kirjoja viinistä ja toimii tämän lisäksi myös maailman ainoan samppanjalle omistautuneen aikakauslehden, Fine Champagnen, päätoimittajana sekä viinialan kouluttajana.

Essi Avellanin samppanjakoulutuksessa tutustutaan kattavasti samppanjan eri tyyleihin. Koulutus antaa osanottajille kattavan tietopaketin Champagnen alueesta ja samppanjan valmistuksesta. Tässä koulutuksessa pääset sisälle tämän Ranskassa, Champagnen alueella valmistettavan vuosisatoja vanhan juoman syvimpään olemukseen.

Mikä voisikaan olla parempi lahja pariskunnalle, jolla ”on jo kaikkea”, kuin elämyksellinen retki tuon yhden maailman jaloimman juoman salaisuuksiin. Tähän on nyt mahdollisuus erään Suomen vahvimman viiniammattilaisen, Essi Avellanin, opastuksella.

Tämä koulutus on erityisen mieluisa lahja kaikille viinistä ja varsinkin samppanjasta pitäville, ja ainutlaatuinen tilaisuus saada syvempää tietoa tuosta kuohuviinien aatelisesta, aidosta samppanjasta. Valitsemalla lahjaksi Essi Avellanin samppanjakoulutuksen varmistat, ettei lahja jää käyttämättä ja on varmasti saajalleen mieluinen.

Turhien tavaroiden sijaan annat lahjaksi kokonaisvaltaisen elämyksen, jonka saaja muistaa vielä kauan koulutuksen päättymisen jälkeenkin. Tämä samppanjakoulutus saattaa antaa alkusysäyksen myös muulle syvemmälle viiniharrastukselle ja se sopii myös jo pitempään viinien maailmaan tutustuneille.

Tätä upeaa luksusluokan lahjaa sen saajat pitävät varmasti suuressa arvossa. Lopeta siis tuskailu oikeanlaisen lahjan etsimisen parissa ja hanki lahjaksi Essi Avellanin upea samppanjakoulutus. Lahjansaajat kiittävät sinua täydestä sydämestään kekseliäästä ja arvokkaasta lahjasta.

Osta

Palaa lahjoihin vanhemmille